Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Kevät keskiaikaisessa puutarhassa

Kuva
Viime talvi ei ollut kasveille helppo. Kevät antoi odottaa itseään niin, että Lujakallion mailla oli vielä vappua edeltävänä viikonloppuna pieniä rippeitä lumesta. Lujakallion keskiaikaisessa puutarhassa oli kuitenkin kevät jo täydessä käynnissä! Lujakallion kasvimaalle on istutettu kasveja, joita on keskiajalla Euroopassa kasvatettu -ei siis välttämättä erityisesti Suomen alueella vaan hieman etelämpänäkin aikoinaan kasvaneet lasketaan lukuun ja toivotetaan tervetulleiksi, jos ne vain Kanta-Hämeen alueella viihtyvät. Kasvimaasta on eroteltu väri- ja lääkekasvien puoli sekä syötävien kasvien puoli omiksi alueikseen. Rohtoraunioyrtti siirrettiin paikalle viime keväänä, joten sillä on vasta alkamassa ensimmäinen kokonainen vuosi Lujakalliossa. Keskiajalla rohtoraunioyrttiä käytettiin venähdyksien, luunmurtumien ja ruhjeiden hoitoon, Lujakalliossa se ilahduttaa lähinnä kauniilla kukillaan mehiläiskasvina. Rohtoraunioyrtti ponnisti reippaaseen alkuun jo varhain! Humalaköynnös ehdit