Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2020.

Talkookuulumisia 13.6.2020

Kuva
Kesäkuun ensimmäiset Lujakallion talkoot vietettiin lähes helteisissä tunnelmissa auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta! Tällä kertaa talkoillessa katse oli jo tulevassa leirissä ja sen vaatimissa toimenpiteissä, mutta sen lisäksi tehtiin perustason ylläpitotyötä ja vähän uutta rakentamista, suunnittelemista ja istutustakin. Pitkään käyttämättä ollut keittokatoksen viereinen tulisja koki totaalisen muodonmuutoksen Serafinan ja Joannan käsissä. Se ladottiin alusta pitäen uusiksi kesän leirin ruuanlaittoja varten. Samalla se kasvatti hiukan kokoaan ja on nyt entistä isompi ja ehompi! Aurinkoinen päivä oli omiaan katon tervaamiseen, ja sitä tehtiinkin kahdella taholla. Wilhelm ja Thorsten huhkivat katoilla ja terva tuoksui. Valmistakin tuli, kaivokatoksen katto saatiin tervattua kokonaisuudessaan ja kaartin tuvan katostakin toinen lape. Perustavanlaatuisiin ylläpitotöihin kuuluu myös useamman vuoden tuhkakertymän poistaminen kentän suuresta tulisijasta. Celsti

Lujakallion talkoista 23.5.2020

Kuva
Tervehdys! Lujakalliossa edistyttiin taas hiukan. Pandemiatilanteen takia yöpyminen olisi ollut hankalaa, joten allekirjoittanutkin oli Lujakalliossa vain lauantaipäivän. Tässä hiukan tarinaa siis lauantailta 23.5. Pesupaikalla tervattiin katto, lattiat, seinät ja tiskipöytä. Se tuoksu! Voi kun näihin kuviin saisi liitettyä sen tuoksun... Myös kaivohuoneen kentänpuoleinen katto tervattiin. Minä toimin tikkaiden alapainona. Kylmäkuopan kivien väliin laitettiin laastia. Yksi säkki riitti postimerkinkokoiseen alueeseen...Tämä homma pitäisi saada tehtyä ennenkuin tehdään kattoa kuopan päälle. Ei tarvitsisi kyykkiä. Tulee kyllä siisti, kun kivien välit saadaan tukittua. Ja tukevoittaa rakennetta. Kota edistyi myös, lapsetkin auttoivat kuorimaan rankoja.Taisi jopa kuulua hiukkasen napinaa, kun olisi pitänyt kotiin lähteä ja "just oli alkanut tämä homma sujua!" Miesten huussilta raivattiin uusi polku tulevalle käsienpesupaikalle