Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Lujakallion talkoot la 22.5.2021

Kuva
   Puolen päivän aikaan oli sää mitä mahtavin! Nuo lampaantaljat näyttivät niin kutsuvilta jo tullessa, joten ihan hirveästi en päivän aikana saanut aikaiseksi.. Namia oli ollut työn touhussa jo aika päivää siinä vaiheessa, kun me (allekirjoittanut, Amanda ja Saara) kaarsimme parkkipaikalle. Serafina, Celestinus ja Jousia saapuivat juuri meidän jälkeemme. Käytiin (Serafina, Jousia ja minä) siirtämässä ensiksi uuden tulisijan paikkaa hiukan lähemmäksi polkua ja siistittiin kaikki pajun-, koivun-, kuusen- ja männyntaimet pois siihen polun reunaan saakka. Voi olla, että sitä paikkaa voi joutua vielä asemoimaan, mutta nyt se onnistuu vielä helposti, kun kiviä on vasta harvakseltaan. Lapset leikkivät keskenään ympäri kenttää, Kaartin tuvassa sekä keittokatoksessa. Amanda lähti muutaman kerran kiertämään Lujakalliota metsäpolkuja pitkin ja hienosti löysi takaisin, eikä eksynyt kertaakaan. Kohta on opas kouluttautunut itsensä... Nuorimmat lapset saivat kyytiä kottikärryillä. Kitkettyjä taimia

Lujakallion talkoot 1.5.2021

Kuva
Vapunpäivä antoi parastaan, kun kokoonnuimme Lujakallioon talkoisiin. Pariin kertaan leijaili muutama hentoinen hiutale lunta, mutta muuten oli mukavan poutainen keli. Lämpötila oli petollista, koska tuuli vähensi lämpöä. Joten jos pysytteli liikkeessä, niin tuli jopa hiki! ;) Puuliiterissä oli jo jokavuotinen pesänrakentaja ehtinyt tehdä puupinon taakse pesänsä. Toivottavasti emme häirinneet haudontaa kovin.. :( Magnus ja Namia karsivat metsään talvella kaadettuja puita ja kantoivat niitä liinojen avulla aidan viereen. Kuvassa oli suunnitteluvaihe menossa, mutta työntouhussa miehet olivat sen verran nopeita, etten saanut heistä kuvaa otettua. Amandan takana oleva puupino kuitenkin kertoo tulosta tulleen. Amanda kuori rangoista kolme yhden päivän aikana, ihan yksin! Celestinus pätki ja kuljetti ohuempia kaatuneita puita metsästä sekä pilkkoi niitä puuliiteriin syksyn/ensi vuoden käyttöä varten.  Kuivat polttopuut taitavat olla hiukan kortilla tänä vuonna... :( Serafina ja Lauretta tyhj