Kevättalkoot 9.5.2020

Kokoontumisrajoitukset rajoittivat toukokuun ensimmäisiä talkoita, jotka pidettiin lauantaina 9.5.2020. Kun alle kymmenen hengen talkoolaismäärässä pysyttiin, toukokuinen talkoopäivä saatiin kuitenkin pidettyä. Ja paljon saatiinkin aikaiseksi! Päivä oli keväisen lämmin ja aurinkoinen, joten puuhasteleminen oli mukavaa.





Magnus viimeisteli Kaartin tuvan sisäpintoja.



Kevät oli etenemässä aivan hyvin ja kasvimaallakin monet taimet olivat jo lupaavasti nousseet.

Rohtoraunioyrtti oli jo iso tupas!

Humalan alkuja

Pieniä morsingon taimia

Keltasauramo oli hyvin pörheänä.

Puuvajassa oli ollut kolme linnunpönttöä säilössä. Nokkelat linnut olivat ne sieltä löytäneet, ja kahdessa olikin sitten jo tehtynä pesä. Toisessa pesässä oli munakin joten eipä niitä sieltä sitten auttanut liikutella. Kolmas pönttö, joka oli siihen mennessä jäänyt koskematta, ripustettiin puuhun sopivampaan paikkaan aidan ulkopuolelle.


Jonkin aikaa oli ollut jo puhetta yläkentän viheralueiden osien maisemoinnista, josko sinne jonkinlaista ankaria olosuhteita kestävää vihreää saisi. Tuumasta toimeen, yläkentältä tiivistettiin kahden viheralueen rajausta kivillä ja sinne tuotiin haketta ja multaa. Vaikka ajankohta saattoi olla jo ehkä vähän myöhäinen, optimistisesti kylvettiin näille rajatuille alueille hiukan mataraa ja siankärsämöä jotta kasvit juurineen sitoisivat irtomaata paikoilleen. Jäädään siis seuraamaan lopputulosta.



Kevättalvella aloittu kotaprojekti saatiin rungon osalta päätökseen, ja muutama kehäpuukin saatiin jo pystyyn. Niiden osalta vielä riittää tekemistä tulevaisuudessakin...

 


Seuraavat talkoot pidetään viikonloppuna 23.-24.5.2020!

Kuvat Lady Lauretta of Palatine ja Lady Birgitta af Räfwenbacka

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lujakallion telttapaikat

Leiriä pukkaa...

Talkookuulumisia 5.9.2021