Talkoilua talvisissa tunnelmissa 20.2. ja 10.4.2021

Vuoden 2021 ensimmäiset talkoot vietettiin helmikuussa. Tie Lujakallion parkkipaikalle oli puolimetrisen hangen alla. Edeltävänä päivänä oli vielä satanut uutta lunta, joten paikalla ollut polku näkyi vain painaumana hangessa.

 


Talkoiden ensisijaisena tarkoituksena oli kaataa puita vuoden tulevia projekteja varten, ja sitäpä sitten hangessa tehtiin.

 


Kaatotuomion saivat myös pari vuotta sitten pihkottamiskokeiluun valitut puut. Ensimmäisenä vuonna puu kuorittiin lähes ympäri tyvestä, seuraavana vuonna tämä toistettiin vähän ylempää ja nyt kolmantena vuonna puu kaadettiin. Tällä tavalla on perinteisesti tehty erityisen kestävää rakennuspuuta. Kaadettaessa huomattiinkin, että puu oli kerännyt pihkaa itseensä, ja olikin oikein punaista väriltään. Hankala lumitilanne teki sen, että puut jäivät vielä tällä kertaa metsään.


Muuten tunnelma oli pienessä pakkasessa oikein nätin talvinen, ja talkooväki vitsaili postikorttikuvista. Ja kaunistahan paikalla olikin!

 





Huhtikuun kymmenes päivä otettiin uusintayritys, ja ajankohdaksi toivottiin vähän vähemmän talvista keliä. Sään haltijat antoivat tällä kertaa näytteen kaikesta eri muotoisesta vedestä, jota taivaalta voikaan tulla. Talkoolaiset saivat siis lunta, räntää, vettä ja rakeita niskaansa, ja aurinkokin pilkahti hiukan! Säähankaluuksista huolimatta tarpeellisia töitä saatiin myös tehtyä.

 


 


Kentälle raivattiin uusi tulisijanpaikka korvaamaan elämää nähnyttä keskustulisijaa. Uuden tulisijan paikka valittiin niin, että rankankaan sateen sattuessa siihen ei keräänny vesilammikkoa ympärille. Tuleville talkoille tehtäväksi jäi vahvistaa kivetystä ja kitkeä tulisijan ympärille suojavyöhykettä.

Kotaankin saatiin oma tulisija pienen kuopanteen kera. Vielä kota ei tarjoa suojaa sateelta, mutta auringolta se jo suojaisi. 


Kaikesta huolimatta kevään merkkejä alettiin jo havaita! Maasta oli noussut jo pienenpieni humalan verso ja ruusukin näytti merkkejä siitä, että oli selvinnyt talvesta.



Seuraavia talkoita vietetään sitten toukokuussa!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lujakallion telttapaikat

Leiriä pukkaa...

Talkookuulumisia 5.9.2021